Vartiainen, Jenni,
Lasketaan leikkien : käsikirja varhaiskasvatuksen matematiikkaan / Jenni Vartiainen [ja kolme muuta]. . - 273 sivua :
Miten innostua lasten kanssa jatkuvasti läsnä olevasta arkisesta matematiikasta? Miten leikki mahdollistaa matemaattisten taitojen oppimisen? Kuka oppii matikkaa? Matematiikka on kuin ilma: Se ympäröi meitä jatkuvasti, mutta usein unohdamme sen läsnäolon. Sen puuttuminen sen sijaan huomattaisiin välittömästi. Elämä ilman matematiikka olisi, jos ei ihan mahdotonta, niin ainakin äärimmäisen haastavaa. Matematiikkaan tutustuminen ja sen huomaaminen kiinteänä osana arkea on tärkeää aloittaa varhaislapsuudessa, sillä matematiikan perustaidot kehittyvät ennen kouluikää. Matematiikan tulisi olla osa lasten arkea ja niitä kokemuksia, joita he leikkien, tutkien, taiteillen ja liikkuen saavat ympäristöstään ja itsestään. Oleellista on vahvistaa lasten positiivista suhdetta matematiikkaan, harjoitella ongelmanratkaisutaitoja sekä kriittistä ajattelua - ja ennen kaikkea leikkiä rajattomasti matemaattisilla ilmiöillä. Kirja on suunnattu perusteokseksi varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen opettajaksi opiskeleville sekä kentällä jo työskenteleville opettajille. Uusimpaan tutkimukseen nojautuvan teoksen avulla voi toteuttaa pedagogisesti laadukasta ja monialaista varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen matematiikan opetusta, jossa on tilaa myös inklusiivisten lapsiryhmien tarvitsemalle eriyttämiselle.
Oppdatert personvernerklæring og bruk av informasjonskapsler
Nytt regelverk for behandling av personopplysninger (GDPR) trer i kraft 20. juli 2018. Vi har derfor gjennomgått våre rutiner for behandling av personopplysninger, samt oppdatert vår personvernerklæring.
Våre nett-tjenester bruker informasjonskapsler (cookies) til å huske påloggingsopplysninger, samt forbedre brukeropplevelsen. Du godtar dette dersom du fortsetter å bruke nett-tjenestene.