Lidman, Satu,
Kaikkien oikeus liikkua : kohti sukupuoli- ja kehotietoista liikuntakulttuuria / Satu Lidman. . - 389 sivua :
Ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Keho palkitsee fyysisestä rasituksesta mielihyvähormoneilla, energisyydellä ja rentoutumisella. Miksi liikunta herättää silti niin monissa ahdistusta, jopa häpeää? Kaikkien oikeus liikkua luotaa suomalaista liikuntakulttuuria 1900-luvun alkupuolen kansallisen tervehenkisyyden ajasta yksilökeskeisempään nykyhetkeen ja etsii vastauksia liikkumattomuuden ongelmaan. Henkilökohtaisten ja koskettavien liikuntamuistojen kautta selviää, kuinka esimerkiksi koulutovereiden arvostelevat katseet ovat tukahduttaneet liikkumisen ilon ja toisaalta yksikin rohkaiseva aikuinen on voinut valaa uskoa oman kehon kykyihin. Teos on puheenvuoro turvallisemman toimintakulttuurin puolesta. Se nostaa esille, miten erityisesti sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin, kehon piirteisiin ja vammaisuuteen liittyvät syrjivät asenteet ja puheet vaikuttavat haitallisesti liikunnan harjoittamiseen. Kirja kannustaa kansalaisia, päättäjiä ja liikunta-alan ammattilaisia pohtimaan yhdessä, kuinka liikunnan ilo mahdollistuisi kaikissa väestöryhmissä ikään, taustaan ja kuntotasoon katsomatta.
Oppdatert personvernerklæring og bruk av informasjonskapsler
Nytt regelverk for behandling av personopplysninger (GDPR) trer i kraft 20. juli 2018. Vi har derfor gjennomgått våre rutiner for behandling av personopplysninger, samt oppdatert vår personvernerklæring.
Våre nett-tjenester bruker informasjonskapsler (cookies) til å huske påloggingsopplysninger, samt forbedre brukeropplevelsen. Du godtar dette dersom du fortsetter å bruke nett-tjenestene.